Shirin Neshatin filmeistä

En ehtinyt aikoinaan katsomaan Shirin Neshatin töitä Emma-museossa Espoossa. Siksi ilahduin erityisesti, että ne olivat saatavilla kävelymatkan päässä täällä Reykjavikissa tänä viikonloppuna. Näyttely on osana Reykjavikin elokuvafestivaaleja, jotka jatkuvat ensi sunnuntaihin asti. Neshat on jo ehtinyt käydä täällä esittämässä töitään ja hänestä on kirjoitettu paljon lehdissä tänä viikonloppuna.


Työt ovat nähtävillä sekä kansallisgalleriassa nonstoppina että Nordens Husissa erikoisnäytäntönä. Näin kansallisgalleriassa tänään lyhytelokuvat "Rapture" "The Passage" ja yhden pätkän "Women Without Men"- sarjasta. Shahrnush Parsipurin romaaniin vuodelta 1953.

karuus ja eleettömyys vs. dekadentti teheranilaismaisema, sisätilat, lihallisuus, hedelmät

Nehsatin kuvakieli on vahvasti arkikielen ulkopuolista ruumiillista kieltä, joka jotenkin tuo mieleen vahvasti Julia Kristevan teoriat abjektiosta.

Katyn - puolalainen sotaelokuva

Kävin katsomassa täällä Reykjavíkissa puolalaisen ulkomaalaisen Oscar-ehdokaselokuvan Katynin (ohj. Andrezj Wajda) ensi-iltaa. Elokuva kertoi vuoden 1940 ns. Katynin listan teloituksista, sotavankien lopullisesta kohtalosta Saksan ja Neuvostoliiton vastakkaisten/lopulta samansuuntaisten ideologioiden ristipaineessa.

En suorastaan pitänyt koko leffasta. Harvoin sitä katsoo elävää kuvaa näin ristiriitaisesta näkökulmasta. Ensiksi kerron mistä pidin: elokuvan tunnelma oli enemmän älyyn kuin tunteisiin vetoava, koko ajan vedottiin historiallisiin faktoihin. Kukaan nättelijöistä ei noussut "päähenkilöksi", kaikki kokivat saman käsittämättömän julmuuden. Näyttelijät jäivät tässä leffassa todistajan rooleihin - mitään suurta luonneanalyysiä en pystynyt tekemään kenestäkään, he jäivät ihmisinä etäisiksi ja vaikeasti tavoitettaviksi.

Olen sattuneesta syystä katsonut viimeaikaisia suomalaisia sotaleffoja, erityisesti Raja 1918 ja Hylätyt talot, autiot pihat. Suomalaisissa leffoissa yksilön kokemus nousee ehdottomasti yhteisön kokemuksen yläpuolelle, niissä on usein vahvoja naishahmoja, jotka nostavat tarinan sota-ajan julmuuden ja kammottavuuden yläpuolelle. Suomessa luotetaan lähikuvan tehokkuuteen: ilmeet, eleet ja ruumiillisuus laitetaan puhumaan enemmän kuin historia tai politiikka. Reheviä kansannaisten kirmaamista katsoessa ei ole väliä. tietääkö historiallisista faktoista mitään, elokuvallinen kerronta vie mukanaan. Katynissa katsoja joutui tekemään paljon enemmän työtä.

Leffateatterin aulassa jaettiin elokuvaan liittyviä pinssejä, jonkunlaisia muistomerkkejä. Kiinnostuneet voivat käydä katsomassa lisää selostusta sivuilla: www.katyn1940.info

Minua rasitti leffassa eniten teloituskohtaukset, joita oli liikaa ja liian läheltä. Joskus liiallinen väkivalta ilman ulkomaalaisen vaatimaa selitystä vain turruttaa, ei herätä suuria sympatioita suuntaan eikä toiseen. Liika on aina liikaa. Jäin makaamaan ristituleen. Ehkä siinä olikin koko leffan juju. Kukaan ei päässyt helpolla. Jäi joka suhteessa epämukava olo.